Taas uutta lääkettä

Kävin alkukesästä omalla terkkarilla jatkuvien kipujen ja väsymyksen takia. Fibroepäilynä lähti lähete fysiatrille, aika tulee joskus syys - lokakuulle. Terkkarilääkäri kirjoitti jostain ihme syystä Clotamia joka nyt ei auttanut yhtään (paitsi satunnaisiin hedareihin tehosi tosi hyvin). ADHD-lääkärinikin asiaa vähän ihmetteli ja raapaisi (virtuaalisesti tosin, e-resepti thank goodness) Triptyl - reseptin. Sain sen jo muutama viikko sitten mutta tänään vasta uskalsin aloittaa. Olen ollut lasten kanssa kotona yksin enkä halua olla ainoana vastuuta kantavana auikuisena ihan tokkurassa.

Nyt mies on sekä kesälomalla että kotona ja puoli tuntia sitten meni ensimmäinen 10 mg nappi. Nyt odotan mielenkiinnola / kauhulla mitä tapahtuu.Olen mukana yhdessä fibroryhmässä Facessa ja siellä oli useampi joka on ollut ihan tokkurassa viikkoja ennen kuin ovat lääkkeeseen tottuneet. Toivottavasti mulla ei kestä niin kauaa, lapset pitäisi nimittäin saada kunnialla saada saateltua elämänsä ensimmäistä kertaa päiväkotiin reilun viikon kuluttua.

Muutenkin oon tässä vähän jännän äärellä (jos tällainen kulunut sanonta sallitaan). Hoitovapaa loppui 5 pv sitten ja nyt olen työttömänä työnhakijana, tarkoituksena päästä ammatilliseen kuntoutukseen. Ilmoittauduin toki jo työnhakijaksi netitse, mutta odottelen nyt työkkärin - tai mikä TE-toimisto se nykyään on - soittoa. Kuulemma 28.7. mennessä pitäisi jonkun pirauttaa. Kerranhan mä jo tuon ammatillisen kuntoutuksen aloitin vaan en sitten jatkanut loppuun asti kun en esikoista halunnut alle vuoden ikäisenä hoitoon laittaa.

Cruisailua

Eilinen päivä oli aika hanurista ja iltapäivällä tuli sellainen olo että nuppi halkeaa ja kaikki kaatuu päälle. Lähdin sitten (ihan rauhallisesti, en ovet paukkuen tällä kertaa) pienelle ajelulle ja hakemaan jälkikasvulle lauantain perinteiset mäkkärimätöt. Tovin olin ajellut ympäriinsä kun alkoi naurattaa ihan hirveesti. Radio Rock mölysi täysillä ja mä löin jarrujalalla tahtia lattiaan, ihan rauhoittuneena ja hyväntuulisena cruisailin....  tila-autolla jonka takapenkillä pönöttää kaksi lastenistuinta. No, eipä kukaan oo kieltänyt kai tila-autolla cruisailua.

Vähän kyllä oli tylsä fiilis lähtiessä kun isompi likka tuli itkien ovelle ja kysyi että tuuthan äiti varmasti takaisin. Enkä siis lähtenyt mitenkään karjuen ja ovet paukkuen kuten joskus on käynyt. Enkä varmasti oo koskaan ollut pois kauempaa kuin puoli tuntia - tunnin. Koitin sitten selittää siinä tyttöä haliessani että äiti käy vain vähän ajelulla kun äidin pää on niin täynnä ääntä että käy melkein kipeästi. Ja että ihan varmasti tulen pian takaisin ja tuon ranskistakanaa. Miten sitä selittää nelivuotiaalle että pää hajoo jos ei pääse hetkes pois kotoa? Ja miten saisi tuon puolison tajuamaan että mulla pitäisi oikeasti olla kotonakin mahdollisuus vetäytyä jonnekin hetkeksi. Jonnekin muualle kun keittiöön tai makkariin jonka oven takana lapset rynkyttää ja huutaa / itkee.