Johan oli joulu

Ulkoisten puitteden suhteen meni joulu nyt ihan pyllylleen tänä vuonna. Kinkku loppui jo joulupäivänä. Muutama "must have" ruoka unohtui kokonaan ostaa. Joulateria muutenkin meni vähän niin ja näin eikä sillai semijuhlavasti kun olisin tykännyt. En saanut ihan niin hyvin paikkoja kuntoon kun olisin halunnut. Yhtän omaa rauhaa tai kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ei ollut kun lapset valvoivat yhtä myöhään kuin me. Lisäksi tuo vanhin ilmoitti aattoiltana että hälläpä on sitten kihomatoja ja vietti suuren ostan yötä ravaten vessan ja huoneensa väliä ihan hysteerisenä.

Muuten oli varsin leppoisaa, mikä lienee pääasia. Koko perhe sai viettää aikaa yhdessä, mummu ja vaari olivat aattoiltana meillä ja kaukana asuva mummukin pääsi osallistumaan Skypeitse jouluumme. Kaikki olivat myös terveitä (matosia lukuunottamatta). Joulupukki tuli sovitusti ajallaan, oli mukava ja leppoisa eivätkä pienet tytöt pelänneet yhtään.

Tällaiset pitkät juhlapyhät ovat mulle vähän kaksipiippuinen juttu. Tarvisin paljon omaa rauhaa ja aikaa mutta sitä saan ihan liian vähän. Nyt kun kaikki ovat kotona ei ole sitä vähääkään mitä arkisin vaan kaikki roikkuvat koko ajan niskassa haluten jotain. Vaikka rakastan perhettäni ja on kiva viettää aikaa leppoisasti yhdessä, alkaa tämä jo pikkuhiljaa ahdistaa. Laitan kyllä kädet kyynärpäitä myöten ristiin kun saadaan arki taas rullaamaan tavalliseen tapaan.

Olen viettänyt reilun viikon Voxratta kun lääkkeet loppuivat enkä muistanut että toinen puoli reseptistä on vielä hakematta. Tänään sitten uudenvuodenruokia hakiessamme piipahdimme apteekissa ja nyt on jälleen kolmen kuukauden satsi turvattu. Ei mulla itsellä olis ollut varaa kun tuo kustansi 114€ mutta onneksi mulla on kultainen mies joka maksoi.

Joulun jälkeinen laskupinoni on järkyttävä, hirvittää alkaa sitä setviä. Tänään tuli pari karhua laskuista jotka olen jo luullut maksaneeni. Onneksi (toivottavasti) huomenna tulee rahaa niin saa edes kiireisimmät pois. Miten ihmeessä mä pärjään kun kotihoidontuki loppuu?

Pelottaa

Nyt pelottaa kuulkaa kaikki. Ei taida olla ihan lääkitys kohallaan. Pelkään että kuolen ja tytöt joutuvat elää ilman äitiä. Pelkään että joku lapsista kuolee. Pelkään että mies kuolee ja jättää mut selviämään yksin kaikesta. Pelkään että äitini kuolee ennenkuin saadaan setvittyä meidän syksyinen riita. Pelkään että appivanhemmat kuolee enkä osaa tukea miestä tarpeeksi siinä tilanteessa. Pelkään omaa vanhenemistani.

Pelkään myös että joulusta ei tule hyvä kun ei ole tarpeeksi lahjoja (materilistista, tiedän, joulun hyvyys ei ole kiinni lahjojen määrästä). Pelkään että lihon takaisin kaikki pudottamani kilot kun ei oo yhtään selkärankaa jouluherkkujen suhteen. Pelkään että tulee musta (=huono?) joulu.

Pelkään hoitovapaan loppumista. Pelkään töihinmenoa. Pelkään opiskelemaan meno. Pelkäänpä pelkääväni pelkäämistäkin. Minä pelkään, sinä pelkäät, hän pelkää...... vittu! Koita tässä sitten olla hyvä ja tasapainoinen äiti ja puoliso. Ei taida olla lääkitys kohallaan. Psykoterapiakin pitää lopettaa kun ei mulla ole varaa maksaa siitä n. 150€/kk.

Eipä sitten muuta. Hyvää Joulua itse kullekin säädylle.