Vie mennessäs, tuo tullessas

Onkohan tästä Voxrasta oikeasti jotain apua? Vai onko tää nyt vain jotain plasebovaikutusta? Mulle siivoaminen ja kaikenlainen järjestelyhomma on ollut kuin tervan juontia mutta jo toisena iltana peräkkäin laitan tiskit koneeseen ja koneen päälle eli keittiö on aamulla huomattavasti kivemman näköinen (ja hajuinen) kuin aikaisemmin. Olen myös saanut keräiltyä lasten sotkuja ja leluja niin että aamulla pääsee kulkemaan astumatta joka askeleella jonkun tavaran päälle. UFFin laatikoihin menevät kassit on vihdoin kannettu auton takakonttiin ja pyykit ajautuvat kuin huomaamatta kylppärin pyykkikoriin. Voi kun tää olis pysyvää!

Kauhee kutka

Nyt on kyllä niin hirveä kutina jalassa että meinaa hulluksi tulla. Edelleenkään en pistä tuota allergian piikkiin mutta mitä helkuttia se sitten vois olla? AAARGGHHH!!!!

Nyppii tämä aikaansaamattomuus (mulla siis ei oo tällä hetkellä muuta lääkettä kun tuo just aloitettu Voxra). Pitäisi hinnoitella tavaroita kirppikselle, ajattelin huomenna viedä kun sunnutaina loppuu pöytävaraus. Ja olenko saanut aikaiseksi? No en. Isomman likan kerhossaoloaika meni sluibaillessa ja pienemmän kanssa touhutessa, nyt ne molemmat on tässä hereillä kun isompi herätti pienemmän n. 20 min. päiväunien jälkeen. Enkä mä pysty tekemään juuri mitään järkevää näiden ipanoiden kanssa. Heti kun selkänsä kääntää tai koittaa johonkin keskittyä, pienin kiikkuu jossain katon rajassa tai tekee muuta hölmöyttä henkensä kaupalla.

Ja nyt sitten pitää päästä lytiin, lytiin, nirunaruvolivoli.... :)

Voxra ja Medikinet kokeiluun

Hieman lääkityksen historiaa aluksi. Sain siis diagnoosin 2008 syksyllä HUS:n neuropsykkalta, samoin reseptin Concertaan. C tuntui heti varsin hyvältä lääkkeeltä ja pärjäsin sillä oikein mukavasti. Jouduin kuitenkin lopettaa lääkkeen käytön kahden raskauden ja imetyksen aikana ja nyt kun nuorin lapsi alkaa lopetella tissittelyä, tuntuu että C ei enää tehoakaan.

Kunnalliselta puolelta ei täällä ole tarjolla hoitoa ADHD-aikuisille (ei ainakaan tälle yksilölle). Väänsin kesällä pitkään terveysaseman kanssa siitä, kuuluuko ADHD:ni jatkohoito heille vai HUS:lle. He olivat sitä mieltä että erikoissairaanhoito ja nimenomaan neuropsykka on paikka joka huolehtii jatkohoidostakin vaikka näinhän se ei mene. Ensin sanottiin että voi voi, ei me nyt voida auttaa, kysy jos pääset takaisin HUS:n potilaaksi. Kun tinkasin ja vaadin, tekivät lopulta lähetteen tuonne neuropsykkalle, jossa ystävällisesti suostuivat ottamaan minut yhden käynnin ajaksi takaisin. Sain kaipaamani reseptin ja poliklinikan lääkärin siirtopaperit terveysasemalle jatkohoitoon. Tuon jälkeen oma lääkärini lupautui uusimaan reseptini mutta sanoi suoraan että hän ei ymmärrä aikuisten ADHD:n hoidosta yhtään mitään. No, sentään tunnusti suoraan eikä esittänyt tietävää. On se muuten kumma jos ei tämän kokoisen kaupungin terveyskeskuksesta löydy yhtään lääkä joka osaa ADHD:ta hoitaa, meillä potilailla kun on nykyään vapaus valita oma terveysasemamme eli voisin mennä mihin vain mistä ko. tiedon omaava lääkäri löytyy.

Koska vanha lääkitys ei tunnu enää purevan enkä kunnalliselta puolelta apua saa, ajattelin törsätä ja mennä yksityisesti samalle lääkärille joka minut aikanaan diagnosoi. Ja johan alkoi lyyti kirjottaa. Sain uudet reseptit Concertaan, nyt kokeillaan 27 mg + 18 mg entisen 36 + 18 sijaan. Lisäksi sain kokeiluun Voxran ja Medikinetin. Lääkäri kirjoitti myös pyytämäni B-lausunnon psykoterapiaa varten, mutta se jäänee nyt väliin. Mieheni sanoi aikaisemmin että hän maksaa sekä tämän yksityisellä käynnin että psykoterapian. Nyt tuo lekurikäynti on  kuitenkin minulla maksettavana joten en taidan edes ryhtyä tuohon psykoterapiaan, maksaa kuulemma sellaisen 30 € / käynti Kelan korvauksen jälkeen ja muistaakseni siellä on käytävä kaksi kertaa viikossa vähintään. Ei tuollaiseen kotihoidontuki riitä.

Muita lääkkeitä en ole vielä hakenut kun ei ole varaa, tuo vastaanottokäynti vei rahat, mutta Voxran kävin nappaamassa heti matkaan kun ajattelin että se olisi se mitä kiireellisimmin haluaisin kokeilla. Eilen otin ensimmäisen tabletin ja iltapäivällä iski hirveä siivousinto. En tiedä oliko lääkkeestä johtuvaa vai ihan muuten vainko siivouskärpänen puraisi. Yöllä kutitti toista jalkaa ihan älyttömästi, samoin tänään iltapäivällä. Urtikariaa ei kuitenkan ole joten ei varmaan ole allergista reaktiota. Tänään otin sitten toisen ja hetikohta iski melkoinen hedari, jäi lapsikin viemättä kerhoon. Iltapäivällä iski myös ihan hervoton ripaska, jatkuvasti saa juosta vessassa. Tosin nämäkin voivat olla ihan mun omia juttuja; päänsärky johtua niskajumista ja ripuli eilen kiskotuista salmiakkikarkeista. Mutta katellaan, kestää 2-4 viikkoa ennen kuin nähdään miten tuo oikeasti vaikuttaa.

Vähän historiaa

Kerronpa hieman taustoja tähän aluksi, vaikka tuossa ADDikti on... sivullakin jotain on kerrottu. Olen siis syntynyt -68 pienessä rannikkokaupungissa perheeni esikoiseksi. Sisaruksia siunaantui kolme. Äiti oli perhepäivähoitaja, isä talonmies. Ihan tavallinen perhe siis. Tiesin jo pienenä että haluan isona sairaanhoitajaksi, ja hoitajahan minusta sitten tuli.

Valmistuttuani -90 muutin työn perässä pääkaupunkiseudulle ja jämähdin tänne kymmeneksi vuodeksi. Naimisiinkin ehdin kollegan kanssa sairaankuljettajan työn ohessa. Sitten opiskelin saman alan ammattikorkeakoulututkinnon ja melkein heti valmistuttuani muutin ulkomaille töihin. Ja erosin. Näin jälkeenpäin ajatellen avioero oli se suurin syy ulkomaille lähtöön. Ja syy avioeroon alkoholistipuoliso. Olen niin nössö että lähdin mieluummin karkuun kuin käsittelen vaikeat asiat naamakkain. Mutta en kadu, sillä tuo ulkomailla asuttu aika oli loppujen lopuksi oikein mukavaa vaikka päättyikin ikävissä merkeissä. Sairastuin burn outiin ja masennukseen ja päätin pitää välivuoden Suomessa. Olisin päässyt takaisin entiseen työhöni siis, mutta tuon vuoden aikana tapasin nykyisen puolisoni ja miten sitä sanotaankaan..... the rest is history tai jotain sinne päin.

Bongasin nykyisen puolisoni netin treffipalstalsta, seurusteltiin vuosi, kihlauduttiin ja siitä reilu vuosi niin ensimmäinen lapsemme putkahti maailmaan. Nyt noita yhteisiä on tuossa kaksin kappalein, pieniä vielä molemmat. Myös miehen esiteini-ikäinen tytär asuu luonamme. Minä, joka en koskaan halunnut lapsia, elelen siis täällä kolmen lapsen äitinä. Ja suhteellisen tyytyväinen elooni olenkin pääpiirteissään.

Uusi alku

Uuden alun aika. Ei elämälle vaan blogille. Pitkin loppuvuotta tuli viestiä että Vuodatus lakkaa toimimasta mutta mitä tekee ADDikti. No ei niin  yhtään mitään. Tänään ajattelin raapaista muutaman rivin uudesta lääkityksestä ja näytölle lävähtää tällainen:

Samalla muistin että onhan tuosta mailia tullut loppuvuodesta, en vain reagoinut mitenkään kun en muistanut että mun adhd-blogini on kyseisessä palvelussa. Vuodatus kyllä avataan kuulemma uudelleen jossain vaiheessa, paremmalle alustalle, mutta en tiedä saako noita vanhoja tekstejä enää takaisin. Voi olla että jossain mailissa asia on kerrottu mutta en jaksa lukea niin pitkiä sepustuksia. Siispä aloitan uuden blogin täällä tutussa ja turvallisessa Bloggerissa.

En oikein tiedä mikä tämän blogin tarkoitus on. Kenties olla vain paikka johon voin oksentaa ajatuksiani vähän eri tavalla kuin virallisiin blogeihini, päiväkirjanomaisesti. Kun ei oikein ole ketään kenelle puhua just niinkun asiat on....