Johan oli joulu

Ulkoisten puitteden suhteen meni joulu nyt ihan pyllylleen tänä vuonna. Kinkku loppui jo joulupäivänä. Muutama "must have" ruoka unohtui kokonaan ostaa. Joulateria muutenkin meni vähän niin ja näin eikä sillai semijuhlavasti kun olisin tykännyt. En saanut ihan niin hyvin paikkoja kuntoon kun olisin halunnut. Yhtän omaa rauhaa tai kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa ei ollut kun lapset valvoivat yhtä myöhään kuin me. Lisäksi tuo vanhin ilmoitti aattoiltana että hälläpä on sitten kihomatoja ja vietti suuren ostan yötä ravaten vessan ja huoneensa väliä ihan hysteerisenä.

Muuten oli varsin leppoisaa, mikä lienee pääasia. Koko perhe sai viettää aikaa yhdessä, mummu ja vaari olivat aattoiltana meillä ja kaukana asuva mummukin pääsi osallistumaan Skypeitse jouluumme. Kaikki olivat myös terveitä (matosia lukuunottamatta). Joulupukki tuli sovitusti ajallaan, oli mukava ja leppoisa eivätkä pienet tytöt pelänneet yhtään.

Tällaiset pitkät juhlapyhät ovat mulle vähän kaksipiippuinen juttu. Tarvisin paljon omaa rauhaa ja aikaa mutta sitä saan ihan liian vähän. Nyt kun kaikki ovat kotona ei ole sitä vähääkään mitä arkisin vaan kaikki roikkuvat koko ajan niskassa haluten jotain. Vaikka rakastan perhettäni ja on kiva viettää aikaa leppoisasti yhdessä, alkaa tämä jo pikkuhiljaa ahdistaa. Laitan kyllä kädet kyynärpäitä myöten ristiin kun saadaan arki taas rullaamaan tavalliseen tapaan.

Olen viettänyt reilun viikon Voxratta kun lääkkeet loppuivat enkä muistanut että toinen puoli reseptistä on vielä hakematta. Tänään sitten uudenvuodenruokia hakiessamme piipahdimme apteekissa ja nyt on jälleen kolmen kuukauden satsi turvattu. Ei mulla itsellä olis ollut varaa kun tuo kustansi 114€ mutta onneksi mulla on kultainen mies joka maksoi.

Joulun jälkeinen laskupinoni on järkyttävä, hirvittää alkaa sitä setviä. Tänään tuli pari karhua laskuista jotka olen jo luullut maksaneeni. Onneksi (toivottavasti) huomenna tulee rahaa niin saa edes kiireisimmät pois. Miten ihmeessä mä pärjään kun kotihoidontuki loppuu?

Pelottaa

Nyt pelottaa kuulkaa kaikki. Ei taida olla ihan lääkitys kohallaan. Pelkään että kuolen ja tytöt joutuvat elää ilman äitiä. Pelkään että joku lapsista kuolee. Pelkään että mies kuolee ja jättää mut selviämään yksin kaikesta. Pelkään että äitini kuolee ennenkuin saadaan setvittyä meidän syksyinen riita. Pelkään että appivanhemmat kuolee enkä osaa tukea miestä tarpeeksi siinä tilanteessa. Pelkään omaa vanhenemistani.

Pelkään myös että joulusta ei tule hyvä kun ei ole tarpeeksi lahjoja (materilistista, tiedän, joulun hyvyys ei ole kiinni lahjojen määrästä). Pelkään että lihon takaisin kaikki pudottamani kilot kun ei oo yhtään selkärankaa jouluherkkujen suhteen. Pelkään että tulee musta (=huono?) joulu.

Pelkään hoitovapaan loppumista. Pelkään töihinmenoa. Pelkään opiskelemaan meno. Pelkäänpä pelkääväni pelkäämistäkin. Minä pelkään, sinä pelkäät, hän pelkää...... vittu! Koita tässä sitten olla hyvä ja tasapainoinen äiti ja puoliso. Ei taida olla lääkitys kohallaan. Psykoterapiakin pitää lopettaa kun ei mulla ole varaa maksaa siitä n. 150€/kk.

Eipä sitten muuta. Hyvää Joulua itse kullekin säädylle.

Rahaa rahaa

Voi kun osaiskin käyttää rahaa. Mutta kun ei niin ei. Kotihoidontuki ja lapsilisät sujahtavat läpi käsien tuosta vaan, enkä mielestäni ostele edes kauheasti mitään turhakkeita. Lapsille vaatetta ja muuta, näin kesäisin puutarhajuttuja, muutamia lehtiä oon tilannut.... joka kuukausi oon silti persaukinen vaikkei tarvi edes vuokria, sähköjä ym. maksaa. Olisin kusessa jos olisin yksinhuoltaja. Mulla on vielä tapana siirtää laskujen maksua jos tiedän että niitä on paljon. Niinkun ne nyt katoais johonkin, pah. Päin vastoin, kasvavat vain mitä pitempään niitä haudon. Kunnes sitten ystäväni Linforffilta taas muistaa minua perintälaskulla. Aloin äsken maksella laskuja ja tuli ihan fyysisesti paha olo, tärisyttää ja ahdistaa. Pitäisköhän laittaa kaikki rahat menemään miehen tilille ja antaa sen hoitaa laskut......  Peruin omat lehtitilaukseni mutta lapsille haluan edelleen nuo kaksi lehteä tilata, Prinsessan ja Leppiksen. Isoimmalle likalle mummu ja vaari ovat tilanneet Aku Ankan. On vain niin tylsää kun ikinä ei ole varaa ostaa itselle mitään. Vaatteetkin on osin vielä äitiys- ja imetysvaatteita vaikka tuo juniori on kohta kaksivuotias.

Nyt varmaan huudatte siellä kuorossa että mene laiska luuska töihin niin ei tarvi valittaa. Vaan kun omalle alalle en pysty menemään, en fyysisen enkä henkisen kunnon vuoksi. Enkä ole vielä keksinyt mitä muuta alkaisin tehdä. Tässä iässä kun menee opiskelemaan saa jäädä melkein suoraan eläkkeelle. Eikähän kukaan edes halua palkata vastavalmistunutta liki viisikymppistä.

Ihanahan näiden pienten kanssa on olla kotona, olla paikalla kun oppivat uutta, olla kotona kun isompana tulevat koulusta kotiin. Mutta mun elämässä se sitten tarkoittaa sitä että ei ole mitään oma..... Äh, nyt alkaa mennä sellaiseksi narinaksi että paras lopettaa ja lähteä nauttimaan kauniista kesäpäivästä.

Hyvä elämä

On tää vuoristorataa, on. Nyt on tuon Voxran aloituksen jälkeen ollut taas ihan hyvä elämä. Keittiö on huomattavasti siistimpi, saan tehtyä hommia puutarhassa ihan eri lailla kuin ennen, pyykit hoituu kaappiin heti kun tulevat sisälle saunalta (tai ei ne ittekseen tuu, mies hakee). Panee miettimään miks hemmetissä mä lopetin sen Voxran jos se oikeasti auttoi näin paljon. Vai voiko tää vaan olla sitä että on kesä ja valoisaa? No, joka tapauksessa käyn rahapäivänä hakemassa toisen purkillisen Voxraa ja koitan olla lopettamatta muutaman viikon kuluttu.a

Kesällä on ihanaa kun on valoisaa mutta ei mulle näytä aurinko oikein sopivan. Mikä lie vampyyri olen. Tänään olin vähän enempi ulkona kun meillä oli kaveri lapsineen kylässä. Iltapäivällä havahduin siihen että rapsutan itseäni kun kapinen rakkikoira. Aurinkoihottumaa! Käsivarret ja niska täynnä pientä näppylää joka kutiaa ihan hirveästi. Pitäisi verhota itsensä burkhaan ettei altistuisi auringolle mutta silloin varmaan kuolisin lämpöhalvaukseen. Pelkässä teepparissa ja shortseissakin tulee hiki vaikka ei tekis mitään. Vaan ei saa valittaa.....

Niin vielä tuosta hyvästä elämästä. En muista milloin viimeksi olisin paistanut täydellisen satsin lettuja. Muutama päivä sitten näin pääsi käymään, ja oli vielä litran taikina. Kyllä oli kuulkaa hyviä!

Yksi lammas, kaksi lammasta...

Ei näy Nukku-Masaa missään, prkl. Muutaman yön on pikkuneiti valvottanut ja nyt kun hän nukkuu hyvin en 

muuten vain saa unta. Epäilen että saattaa johtua tuosta pari päivää sitten aloitetusta Voxrasta. Kiva pyöriä valveilla pikkutunneille ja herätä muutaman tunnin päästä pinniksestä kuuluvaan iloiseen "pois" käskyyn. Tai no, ei se aina edes ole iloinen, välillä karjutaan kun päätä vietäis. Toivotaan että tää tästä asettuu. Pitää aamusella kurkata onko unettomuus Voxran sivuvaikutus.

Ja taas Voxraa

Ei se kauaa se hyvä aika kestänyt. Viimeisen viikon, ehkä vähän päälle, oon vain istunut perseelläni saamatta aikaan muuta kun lapsista huolehtimisen ja ruuanlaiton. Aloitin sitten eilen Voxran uudelleen ja (kuvittelenko vai en?) tänään on jo selkeästi parempi olo. Sain aamusta keräiltyä roinia ja likan askarteluroskia lattialta. Jospa Voxrasta kuitenkin olisi apua. Täytynee priorisoida ja ostaa lääkkeitä, kai sitä jostain voi nipistää. Meillä kun ei taloudellisesti ole tiukkaa kuitenkaan vaikka mä aina olenkin persaukinen. Hirvittää jo valmiiksi se aika kun kotihoidontuki loppuu ja jään rahatta. Mutta kun vanhaan ammattiin en enää kykene enkä tiedä mitä muuta sitä alkaisi.... ja olisin kyllä mieluusti tyttöjen kanssa kotona siihen asti kun koulun aloittavat. Tämä sopii miehellekin.

Oon aloittanut psykologikäynnit jokin aika sitten. Yllätyin kovasti kun Kelalta tuli myönteinen päätös, mutta hyvä niin. Siihenkin tosin uppoaa reippaasti rahaa, mutta ei auta kun maksaa. Ihan vielä en ole sisäistänyt mitä noilla käynneillä saadaan aikaan mutta hyvältä tuntuu saada avautua jollekulle ja purkaa mielen solmuja.

Kesä on kyllä kaikeasta huolimatta ihanaa aikaa. Helppoa tällaiselle saamattomalle addille kun ei tarvi ulos lähtiessä kiskoa päälle useita kerroksia vaatteita. Hyppää vain kenkiin ja painelee pihalle. Lapsetkin tykkää kun voi vain kipaista pihalle touhuamaan. Vielä kun oli sellanen kämppä mistä pääsee olkkarista pihalle. Mutta ei passaa valittaa, pääasia että on oma piha niin ei tarvitse joka kerta raahautua puistoon.

Luomuna taas

Nyt on taas sellainen tilanne että menen enempi vähempi luomuna. Loppujen lopuksi tuosta Voxrasta ei ollut kovin paljoa hyötyä, jossei haittaakaan. Jätin siis pois koska en viitsi maksaa turhia lääkkeestä joka ei selkeästi auta. Voin kokeilla uudelleen syksyllä jolloin on yleensä mieli maassa....

Noilla uusillakin annostuksilla Concerta aiheutti tosi inhoja sivareita, jätettiin ne siis lääkärin kanssa yhteistuumin pois. Medikinet tuntuisi olevan nyt se joka auttaa jos avun tarvetta on. Nyt kun kevät tulee ja aurinkokin näyttäytyy enemmän, tuntuu kuin olisi virtaakin paremmin kuin talvella. En edes muista milloin olen viimeksi Medikinetin ottanut, silti saan tehtyä kotihommia minuksi tosi reippaasti. Toki täällä on edelleen kaoottista mutta saan mm. tiskikoneen laitettua pari kertaa päivässä ihan ilman ongelmia.

Uutta annosta

Kävin eilen hakemassa lisää Concertaa, nyt vahvuuksilla 27mg + 18mg.  Medikinetinkin otin, kai sitä voi kokeilla jos tarvetta tulee. Mutta jumalaade että nuo maksaa!! 106€ meni, siihen tosin sisältyi vielä lapsille maitohappobakteeritablettipurkki.

Äsken nappasin ekaa kertaa tuon 27mg. Ja eka kertaa ikinä otan C:tä ja Voxraa yhdessä. Onneksi on viikonloppu, on tuo mies kotosalla jos tuleekin kamala olo tai jotain. Jäämme odottelemaan.....

Sossuja siellä sossuja täällä

Meille tulee tänään ensimmäistä kertaa perhetyöntekijä olemaan lasten kanssa. Tai ei kokonaan ensimmäistä, tullee vain uusi ihminen uudesta paikasta. Meillä oli Väestöliitosta palvelusetelillä lastenhoitaja 50 tuntia viime vuonna. Toista kertaa ei tuota palveluseteliä voinut enää saada mutta saadaankin ilmaiseksi perhetyöntekijä sossusta toistaiseksi. Ilmaiseksi sen takia kun ollaan miehen tyttären ja äitinsä takia lastensuojelun asiakaina. Ja kai siihen vähän vaikuttaa tämä mun ADHD:nikin.

Kauheen tarkaan en viitsi tuon likan asioita tässä puida, mutta sanotaan sen verran että äitinsä kidnappasi tytön, laittoi valehtelemaan yhtä sun toista ja pelotteli henkihieveriin. Tuon tapahtumaketjun takia tyttö otettiin lastenkotiin (on siis jo pitkään ollut taas kotona eli meillä) ja lastensuojelun asiakkaana on nyt sitten ties mitenkä pitkään. Tosi tylsää mutta ei niin paskaa ettei jotain positiivistakin kuten tämä perhetyöntekijä. Tai no, katotaan nyt miten menee.... 

Voxrasta sen verran että eilen oli tosi ahdistunut olo ja hikoilin kuin sika. Muuten oli olo ihan entisenlainen eli sain touhuttua paremmin kuin normaalisti. On kummallista herätä aamulla kun tiskipöytä on siisti(hkö), tiskikoneessa puhtaat astiat, lasten aamumaitomukit puhtaana kuivausaapissa..... 

Vie mennessäs, tuo tullessas

Onkohan tästä Voxrasta oikeasti jotain apua? Vai onko tää nyt vain jotain plasebovaikutusta? Mulle siivoaminen ja kaikenlainen järjestelyhomma on ollut kuin tervan juontia mutta jo toisena iltana peräkkäin laitan tiskit koneeseen ja koneen päälle eli keittiö on aamulla huomattavasti kivemman näköinen (ja hajuinen) kuin aikaisemmin. Olen myös saanut keräiltyä lasten sotkuja ja leluja niin että aamulla pääsee kulkemaan astumatta joka askeleella jonkun tavaran päälle. UFFin laatikoihin menevät kassit on vihdoin kannettu auton takakonttiin ja pyykit ajautuvat kuin huomaamatta kylppärin pyykkikoriin. Voi kun tää olis pysyvää!

Kauhee kutka

Nyt on kyllä niin hirveä kutina jalassa että meinaa hulluksi tulla. Edelleenkään en pistä tuota allergian piikkiin mutta mitä helkuttia se sitten vois olla? AAARGGHHH!!!!

Nyppii tämä aikaansaamattomuus (mulla siis ei oo tällä hetkellä muuta lääkettä kun tuo just aloitettu Voxra). Pitäisi hinnoitella tavaroita kirppikselle, ajattelin huomenna viedä kun sunnutaina loppuu pöytävaraus. Ja olenko saanut aikaiseksi? No en. Isomman likan kerhossaoloaika meni sluibaillessa ja pienemmän kanssa touhutessa, nyt ne molemmat on tässä hereillä kun isompi herätti pienemmän n. 20 min. päiväunien jälkeen. Enkä mä pysty tekemään juuri mitään järkevää näiden ipanoiden kanssa. Heti kun selkänsä kääntää tai koittaa johonkin keskittyä, pienin kiikkuu jossain katon rajassa tai tekee muuta hölmöyttä henkensä kaupalla.

Ja nyt sitten pitää päästä lytiin, lytiin, nirunaruvolivoli.... :)

Voxra ja Medikinet kokeiluun

Hieman lääkityksen historiaa aluksi. Sain siis diagnoosin 2008 syksyllä HUS:n neuropsykkalta, samoin reseptin Concertaan. C tuntui heti varsin hyvältä lääkkeeltä ja pärjäsin sillä oikein mukavasti. Jouduin kuitenkin lopettaa lääkkeen käytön kahden raskauden ja imetyksen aikana ja nyt kun nuorin lapsi alkaa lopetella tissittelyä, tuntuu että C ei enää tehoakaan.

Kunnalliselta puolelta ei täällä ole tarjolla hoitoa ADHD-aikuisille (ei ainakaan tälle yksilölle). Väänsin kesällä pitkään terveysaseman kanssa siitä, kuuluuko ADHD:ni jatkohoito heille vai HUS:lle. He olivat sitä mieltä että erikoissairaanhoito ja nimenomaan neuropsykka on paikka joka huolehtii jatkohoidostakin vaikka näinhän se ei mene. Ensin sanottiin että voi voi, ei me nyt voida auttaa, kysy jos pääset takaisin HUS:n potilaaksi. Kun tinkasin ja vaadin, tekivät lopulta lähetteen tuonne neuropsykkalle, jossa ystävällisesti suostuivat ottamaan minut yhden käynnin ajaksi takaisin. Sain kaipaamani reseptin ja poliklinikan lääkärin siirtopaperit terveysasemalle jatkohoitoon. Tuon jälkeen oma lääkärini lupautui uusimaan reseptini mutta sanoi suoraan että hän ei ymmärrä aikuisten ADHD:n hoidosta yhtään mitään. No, sentään tunnusti suoraan eikä esittänyt tietävää. On se muuten kumma jos ei tämän kokoisen kaupungin terveyskeskuksesta löydy yhtään lääkä joka osaa ADHD:ta hoitaa, meillä potilailla kun on nykyään vapaus valita oma terveysasemamme eli voisin mennä mihin vain mistä ko. tiedon omaava lääkäri löytyy.

Koska vanha lääkitys ei tunnu enää purevan enkä kunnalliselta puolelta apua saa, ajattelin törsätä ja mennä yksityisesti samalle lääkärille joka minut aikanaan diagnosoi. Ja johan alkoi lyyti kirjottaa. Sain uudet reseptit Concertaan, nyt kokeillaan 27 mg + 18 mg entisen 36 + 18 sijaan. Lisäksi sain kokeiluun Voxran ja Medikinetin. Lääkäri kirjoitti myös pyytämäni B-lausunnon psykoterapiaa varten, mutta se jäänee nyt väliin. Mieheni sanoi aikaisemmin että hän maksaa sekä tämän yksityisellä käynnin että psykoterapian. Nyt tuo lekurikäynti on  kuitenkin minulla maksettavana joten en taidan edes ryhtyä tuohon psykoterapiaan, maksaa kuulemma sellaisen 30 € / käynti Kelan korvauksen jälkeen ja muistaakseni siellä on käytävä kaksi kertaa viikossa vähintään. Ei tuollaiseen kotihoidontuki riitä.

Muita lääkkeitä en ole vielä hakenut kun ei ole varaa, tuo vastaanottokäynti vei rahat, mutta Voxran kävin nappaamassa heti matkaan kun ajattelin että se olisi se mitä kiireellisimmin haluaisin kokeilla. Eilen otin ensimmäisen tabletin ja iltapäivällä iski hirveä siivousinto. En tiedä oliko lääkkeestä johtuvaa vai ihan muuten vainko siivouskärpänen puraisi. Yöllä kutitti toista jalkaa ihan älyttömästi, samoin tänään iltapäivällä. Urtikariaa ei kuitenkan ole joten ei varmaan ole allergista reaktiota. Tänään otin sitten toisen ja hetikohta iski melkoinen hedari, jäi lapsikin viemättä kerhoon. Iltapäivällä iski myös ihan hervoton ripaska, jatkuvasti saa juosta vessassa. Tosin nämäkin voivat olla ihan mun omia juttuja; päänsärky johtua niskajumista ja ripuli eilen kiskotuista salmiakkikarkeista. Mutta katellaan, kestää 2-4 viikkoa ennen kuin nähdään miten tuo oikeasti vaikuttaa.

Vähän historiaa

Kerronpa hieman taustoja tähän aluksi, vaikka tuossa ADDikti on... sivullakin jotain on kerrottu. Olen siis syntynyt -68 pienessä rannikkokaupungissa perheeni esikoiseksi. Sisaruksia siunaantui kolme. Äiti oli perhepäivähoitaja, isä talonmies. Ihan tavallinen perhe siis. Tiesin jo pienenä että haluan isona sairaanhoitajaksi, ja hoitajahan minusta sitten tuli.

Valmistuttuani -90 muutin työn perässä pääkaupunkiseudulle ja jämähdin tänne kymmeneksi vuodeksi. Naimisiinkin ehdin kollegan kanssa sairaankuljettajan työn ohessa. Sitten opiskelin saman alan ammattikorkeakoulututkinnon ja melkein heti valmistuttuani muutin ulkomaille töihin. Ja erosin. Näin jälkeenpäin ajatellen avioero oli se suurin syy ulkomaille lähtöön. Ja syy avioeroon alkoholistipuoliso. Olen niin nössö että lähdin mieluummin karkuun kuin käsittelen vaikeat asiat naamakkain. Mutta en kadu, sillä tuo ulkomailla asuttu aika oli loppujen lopuksi oikein mukavaa vaikka päättyikin ikävissä merkeissä. Sairastuin burn outiin ja masennukseen ja päätin pitää välivuoden Suomessa. Olisin päässyt takaisin entiseen työhöni siis, mutta tuon vuoden aikana tapasin nykyisen puolisoni ja miten sitä sanotaankaan..... the rest is history tai jotain sinne päin.

Bongasin nykyisen puolisoni netin treffipalstalsta, seurusteltiin vuosi, kihlauduttiin ja siitä reilu vuosi niin ensimmäinen lapsemme putkahti maailmaan. Nyt noita yhteisiä on tuossa kaksin kappalein, pieniä vielä molemmat. Myös miehen esiteini-ikäinen tytär asuu luonamme. Minä, joka en koskaan halunnut lapsia, elelen siis täällä kolmen lapsen äitinä. Ja suhteellisen tyytyväinen elooni olenkin pääpiirteissään.

Uusi alku

Uuden alun aika. Ei elämälle vaan blogille. Pitkin loppuvuotta tuli viestiä että Vuodatus lakkaa toimimasta mutta mitä tekee ADDikti. No ei niin  yhtään mitään. Tänään ajattelin raapaista muutaman rivin uudesta lääkityksestä ja näytölle lävähtää tällainen:

Samalla muistin että onhan tuosta mailia tullut loppuvuodesta, en vain reagoinut mitenkään kun en muistanut että mun adhd-blogini on kyseisessä palvelussa. Vuodatus kyllä avataan kuulemma uudelleen jossain vaiheessa, paremmalle alustalle, mutta en tiedä saako noita vanhoja tekstejä enää takaisin. Voi olla että jossain mailissa asia on kerrottu mutta en jaksa lukea niin pitkiä sepustuksia. Siispä aloitan uuden blogin täällä tutussa ja turvallisessa Bloggerissa.

En oikein tiedä mikä tämän blogin tarkoitus on. Kenties olla vain paikka johon voin oksentaa ajatuksiani vähän eri tavalla kuin virallisiin blogeihini, päiväkirjanomaisesti. Kun ei oikein ole ketään kenelle puhua just niinkun asiat on....